DIY with JENNY

torstai 23. huhtikuuta 2015

Muhkea kalanruoto

Esittelinkin tätä villalankaa jo aiemmassa messuostospotauksessa  ja siitä syntyi koristetyynynpäällinen kalanruotoneuloksella. Neulos on minusta niin kivan näköistä, että ajattelin tehdä siitä ihan tutoriaalin sekä videon, että kuvien muodossa.


Tällaisella paksulla villalangalla tehtynä kalanruotoneulos pääsi oikein oikeuksiinsa, kun tuo tekstuuri erottuu niin selvästi.



Vaikka neulos saattaa näyttää monimutkaiselta, se on kuitenkin superhelppo tehdä! Kalanruotoneulos on todella tiheää ja paksua, joten kannattanee valita normaalia paksummat puikot ja yrittää pitää lanka löysähkönä. Neulos tehdään tasoneuleena, eli työssä on oikea ja nurja puoli  ja työ käännetään ja sitä neulotaan edestakaisin (toisin kuin esim villasukassan varressa (kiinteä neule), jossa ei käännytä lainkaan ja neulotaan vain oikeaa puolta).

Kalanruotoneulos tehdään siis kummallakin puolella eri tavoin, kuitenkin samalla periaattteella (voit klikata tutorial-kuvan isommaksi):


Ja vielä videolla sama homma niille, jotka hahmottaa asian paremmin elävästä kuvasta ;)



Tästä syntyi minun käsissäni nyt tällainen koristetyyny. Kaikessa yksinkertaisuudessaan tein siis 8mm puikoilla tuollaisen tyynyn kokoisen nelikulmion tällä kalanruotoneuleella ja saman kokoisen nelikulmion ihan normaalia sileää neuletta ja ompelin ne reunoista yhteen.


Tuo reunasuamat voisivat olla vähän siistimmätkin, täytynee korjailla niitä vähän kun jaksaa :D. En ole vielä ihan päättänyt mihin tuon tyynyn sijoitan. Olen mallaillut sitä useampaankin paikkaan. Sohvalle...


...vaiko kuitenkin sängylle...


No, ehkä voin pitää sitä missä milloinkin :D

Tämä neulos miellyttää omaa silmääni niin paljon, että aion kyllä tehdä tekniikalla myös jotain muuta, ehkäpä kaulahuivin... Olisiko jotain hyviä idiksiä mitä tällaisesta neuleesta voisi tehdä?

Terkuin
Jenny







1 kommentti: